Lukuvuosi on päättynyt – Happy Holidays!

Ohion yliopiston syyslukukausi 2015 on päättynyt tänään lauantaina. Suurin osa opiskelijoista riensi joululomalle jo eilen perjantaina, mutta valmistuvat opiskelijat juhlivat vielä tänään.

Valmistujaisjuhlallisuudet pidettiin Convocation areenalla, jonne oli saapunut valmistuvat opiskelijat perheineen. Syksyn Graduation commencement on suppeampi sillä suurin osa valmistuu keväällä, jolloin järjestetään tutkintotilaisuuksia kaksi, huhtikuussa ja toukokuussa. Nyt valmistuneita oli 800 kun keväällä todistuksen saa noin 4000 opiskelijaa!

Yliopiston rehtori Dr. McDavis toivotti opiskelijoille menestyksekästä tulevaisuutta koko yliopiston johdon saattelemana.

Athens_Joulukuu2015 039

Tutkinnot jaettiin kaikille kolmelle tutkintotasolle: undergradute, gradute ja doctoral degree. Osallistujilla on perinteikkäät asut – hattu ja musta viitta –  ja jokainen sai hakea todistuksensa vuorollaan rehtorilta.

Juhlan jälkeen jokainen juhli tavallaan ja kaupunki hiljeni juhlijoiden lähdettyä kaupungista.

Athens_Joulukuu2015 044

Lisää yliopistossa opiskelusta lue: http://blogs.uef.fi/on-the-move/

Peruskoulussa työ jatkuu vielä ensi viikon ja viimeinen koulupäivä on 18.12.Suomalaisille tuttua joulujuhlaa ei ole, omissa luokissa lukukauden päätöstä juhlitaan perjantaina pienillä nyyttikesteillä, videoilla tms. Syyslukukauden arvioinnit tulevat koteihin tammikuun puolessa välissä.

Sää suosi juhlijoita tänään. On joulukuun 12. päivä ja lämmintä oli 22 astetta! Erittäin poikkeuksellista näillä leveysasteilla.

Ja huomenna juhlitaan Lotan syntymäpäiviä, jos sankari paranee kuumetaudistaan.

 

 

 

 

Mainokset

Suomi amerikkalaisessa elämänmenossa

Näin itsenäisyyspäivän vastaanottoa seuratessa on hyvä kirjailla kokemuksia siitä, miten Suomi ja suomalaisuus ovat tulleet meitä vastaan syksyn aikana.

Suomalaisia ei Athensissa ole kovin montaa, mutta jokaiseen maailman kolkkaan eksyy muutamia suomalaisia. Heti saavuttuamme tänne tapasimme Jarviksen perheen, jossa suomea puhutaan perheen äidin kotikielen ansiosta. Olemme saaneet tutustua perheeseen matkamme aikana ja saaneet yhdessä viettää useita mukavia ja mieleenpainuvia hetkiä! Kiitos Sirpa ja Scott perheineen!

Lisäksi Athensissa opiskelee ainakin kaksi suomalaista nuorta. Toinen on nähty vain vilaukselta  emmekä ole häntä opinneet tuntemaan. Petjan koulun lähellä on ns. Suomi-talo. Siinä asustaa suomalaisten vanhempien Kaliforniassa kasvanut matematiikan jatko-opiskelija. Saimme vaihtaa hänen kanssaan muuman sanan Trick and Treat kierroksella. Hän vaalii suomalaisuutta ja puhuu kieltämme hyvin.

IMG_5017

Suomi-talo Athensissa. Lähes suomalainen matematiikan jatko-opiskelija ystävineen asustaa tätä taloa.

Pittsburgihissa, Andy Warhall museossa tapasimme Markin, joka on kasvanut ja elää Amerikassa, mutta hänellä on vahvat  suomalaiset sukujuuret. Hänen perheensä on lähtöisin Suojärveltä ja sukulaisia löytyy niin Joensuusta kuin Lieksasta. Markin kanssa tapaamme ehkä muutaman vuoden sisällä Joensuussa.

Meillä oli myös ilo vierailla Akronissa, Pohjois-Ohiossa Ketosen perheen luona. Joensuulaislähtöisellä Veli-Pekalla on yritys Akronissa ja perhe asustaa Amerikassa toista kierrosta, tällä erää kolmatta vuotta.

Ystävien lisäksi olemme törmänneet erilaisiin suomalaisiin tuotteisiin ja suomalaiseen osaamiseen. KONE näkyy monissa paikoissa sillä KONEen hissit ja liukuportaat ovat täällä suosittuja. Laatu onkin taattua, sillä meno on tasaista ja varmaa kun Koneen hissiin hyppää :)!

IMG_1443

Lumenen tuotteita on myynnissä CVS:llä sekä joissakin muissa kosmetiikkaa myyvissä tavarataloissa. Hinnat ovat komeat ja valikoima melko suppea. Muita vastaantulleita tuotteita ovat mm. Angry Birds, Rapalan tuotteet sekä Marimekko. Nokian älypuhelimia mainostetaan televisiossa, mutta kaupoissa myytävät kappaleet on nimetty jo Mikrosoft Lumiaksi.

Kirjastossa on luettavana Kalevala  ja useita Tove Janssonin teoksia kuten Muumit! Kaikki englanninkielellä. Muita kulttuurin tuotteita on ollut vähän näkyvillä, mutta Jorma Kaukosen konserttimainokset pongasimme paikallislehdestä. Ilmeisesti Ohiossa oli kiertue tuossa lokakuussa.

Englannin aksettimme noterataan yleensä välittömästi:) Ihmiset ovat positiivisesti kiinnostuneita, mistä olemme kotoisin. Kun keskustelussa ilmenee kotimaamme, vastauksena on ollut yleensä Wau, how far! Suomesta tiedetään varsin vähän, mutta hyvä menetys PISAssa on noteerattu. Lisäksi Pasi Sahlberg on tehnyt suomalaista koulutusta tunnetuksi kirjallaan Finnish Lessons.

Parhaamme olemme tehneet Suomi-kuvan nostamiseksi ja lisäämiseksi. Petjan koulun kansaivälisessä illassa oli tarjolla makaroonilaatikkoa ”kaikkien lasten herkkua”. Lisäksi olen useilla luennoilla saanut kertoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja koulun pidosta. Ensi viikolla on vuorossa vierailu 1-2 luokilla Nelsonvillessä. Lapset opiskelevat juuri Skandinaviaa ja osana sitä tutustuvat Lucia-perinteeseen. Emme siis levitetä pelkkää suomalaisuutta vaan myös sitä, että olemme osa pohjoismaita. Suomi tahtoo tuossa keskustelusssa jäädä Ruotsin ja Tanskan varjoon!

Linnan juhlat jatkuvat YLEn Areenalla ja saamme sen kautta osallistua itsenäisyyspäivän viettoon! Sushia ja kuoharia kyytipoikana!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille meiltä ulkosuomalaisilta.

New York osa II

Lauantai oli taas odotettu päivä. Aamulla suunnattiin Lotan kanssa ostoksille Marimekkoon, sillä joululahjaviemiset Kaliforniaan oli vielä hankkimatta. Vietiin terveiset Suomesta ja saatiin tarvittavat lahjat hankittua. Tosin suurimmassa osassa tuotteita luki Made in Taiwan.

Ismon ja Petjan suunnitelmissa oli mennä NHL peliin Madison Square Gardeniin ja me Lotan kanssa suuntasimme Time Squarelle musikaaliin. Aika eivätkä rahat olisi riittäneet kaikkeen, joten teimme ryhmiin jakautumisen. Pojat kehuivat peliä, mutta meidän musikaalikokemus on vertojaan vailla. Aivan huikea esitys, aivan upeat roolisuoritukset, lavasteet ja puvut. Ehdottomasti suosittelemme – the Lion King!

Jääkiekossa New York Rangers hävisi, mutta joukkueen suomalainen  maalivahti Antti Raanta valittiin parhaaksi pelaajaksi!

Lauantai-ilta olikin sitten sateinen, vaikkakin lämmin. Pienen hotellilevon jälkeen suuntasimme vielä New Yorkin iltaan ruokailemaan – Hamburgers in New York night -not bad!

Sunnuntaina pongasimme taas turistien suosimia kohteita ”tärkeysjärjestyksessä”. Aamulla heräsimme hyvin Empire State buildingissä. Tuulta ja tuiverrusta oli korkeudessa – hissi vei meidät 86. kerrokseen. Jätimme 102. kerroksen ensi kertaan! Hienot maisemat ja uskomaton määrä rakennuksia silmien edessä.

Marraskuu_ New York 120

Matka jatkui Madame Tussaudin vahakabinettiin, jossa saimmekin sitten tyhjennettyä kameran akun. Kuvia otettiin Tina Turnerin, Obaman kuin Einsteinin kanssa. Mukava kokemus ensikertalaisille, mutta Lontoon vahakabinetti on parempi (tai ainakin tuntui siltä vuonna 1996).

Ennen keskusasemaa ruokailimme Chipotlessa – mexican food – nam! Turistikierros jatkui keskusaseman kautta Yhdistyneiden kansakuntien lippukavalkaadia katsomaan, mutta pettymys oli suuri. Ei lipun lippua- vain yksi haalistunut YK:n lippu keskellä pihaa. Tienoo oli muutenkin erityisen hiljainen -vain sunnuntailenkkeilijöitä ja muutamia uteliaita turisteja.

Matkalla hotelliin sai ihailla 5th Avenuen kaupankäyntiä ja kulkea kirjastokatua pitkin kaupungin kirjastoon. Kirjastokadulla oli lukuisia lainauksia historiasta tutuilta kirjailijoilta kuten Lewis Carol, Marx ja Mark Twain. Itse kirjasto on myös häikäisevä kaikella suuruudellaan ja hiljaisuudellaan keskellä suurkaupunkia.

Paljon ehdittiin nähdä ja kävellä, mutta paljon jäi vielä ensi kertaan! Tänne on tultava vielä uudestaan!

Maailmalla vallitseva epävarmuus ja terrorismiuhka näkyi New Yorkissa lomaviikonlopun ajan. Kaduilla oli runsaasti käveleviä poliisipartioita, ja kaupunkia kiersivät helikopterit koko ajan. Myös rannikkovalvonta oli aktiivista ja ratsupoliisit vilahtelivat katukuvassa autoilevien kollegojensa kanssa. Olo tuntui erittäin turvalliselta, mutta varmuuden vuoksi jätimme mm. Macyn Thanksgiving paraatin väliin.

 

 

 

New York part I

Kiitospäivän loma  alkoi näkyä Athensissa jo heti keskiviikkoaamuna, kun koko kaupunki tyhjeni opiskelijoista. Monet lähtivät perheidensä luo jo tiistaina ja viimeiset keskiviikkoaamuna. Kouluissa ja tutkijoiden kopeissa ahkeroitiin vielä keskiviikko, joten meidän loma alkoi  keskiviikkoiltana bussimatkalla kohti Columbusta!

Torstaina saavuimme aamukoneella Newarkin lentokentälle New Jerseyhin ja siitä junalla suoraan hotellin viereen New Yorkin Penn Stationille! Erittäin hyvä yhteys, suosittelen. Kone laskeutui vaille yhdeksän aamulla ja jo klo 10 olimme käyneet hotellilla ja matkalla Manhattanin eteläkärkeen!

Ranskan lahja Amerikalle, Statue Liberty, on ilman muuta näkemisen arvoinen! Lautalle pääsi varsin lähelle ottamaan oman kuvan Vapaudenpatsaasta! Manhattanin eteläkärjen nähtävyyksiin kuuluivat myös Wall streetillä kävely ja World Trade Centerin muistopaikalla vierailu! Vaikuttava paikka, hienosti suunniteltu ja toteutettu muistomerkki!

Marraskuu_ New York 027Marraskuu_ New York 038

 

Perjantaina (Black Friday) saimme tuntea nahoissamme mitä on ihmispaljous! Eipä ole ihan äsken sellaisissa ruuhkissa olla oltu kuin perjantaina Time Squarella! Aamulla kuitenkin suuntasimme ensin Central parkkiin, joka oli todella miellyttävä vierailukohde tässä hulinassa. ”Yksin kotona”- elokuvan tuttuja paikkoja oli kiva kulkea omin jaloin. Ehkä vielä katsomme elokuvan kun pääsemme kotiin!

Central Parkissa paikalliset olivat lenkillä ja turistivat muuten ihailemassa televisioista tuttuja paikkoja. Osa ihmisistä käveli, osa ajoi pyörällä ja osa istui hevosen rattailla -kukin tyylillään. Puistossa pääsimme mukaan myös häihin!

Strawberry Fields ,memorium for Elton John

Strawberry Fields for  John Lennon

 

Puistosta suuntasimme Time Squarelle ohittaen hienon konserttitalon Carnegie Hallin. Kahvitauon jälkeen jaksoikin sitten keskittyä ostoksiin. Macyn joulukoristelu ja näyteikkunat kokosivat ihmisiä kaupan edustalle sadoittain! Ruuhka oli aivan käsittämätön! Ei siis tullut Macyllä ostosten tekemisestä mitään ja oli siirryttävä Disney kauppaan, toiseen ja kolmanteen vaatekauppaan! Shoppailijan paratiisi tämä kaupunki kyllä on.

Kiitospäivän yhteydessä avataan kaupoissa joulusesonki ja sekin innoitti monet ostoksille. Macyn joulukoristelu oli aivan huikea -tosin koristeisiin täällä satsataan kaikkialla.

Marraskuu_ New York 108

Macyn joulukoristelua ja ihmispaljoutta!

 

Hotellimme Hampton Inn sijaitsi Madison Square Gardenin lähellä. Erittäin hyvä sijainti hotellille, kävelymatka lähes kaikkialle.

Jatkuu osa II

Veteraanipäivän tunnelmia

Tänään keskiviikkona vietimme koko maassa veteraanien päivää. Päivä on Vietnamin sodassa taistelleiden veteraanien muistoksi vietettävä päivä. Vapaa päivä töistä ja koulusta.

Athensissa päivä alkoi paraatilla, johon eri yhteisöt saivat osallistua. Mukana oli koululaisia, vanhoja autoja ja mm. Bobcast marching band 110, ensimmäistä kertaa.

Marraskuu 2015 148Marraskuu 2015 159

Paraatin jälkeen pidettiin noin tunnin pituinen tilaisuus Collage Greenillä (kampuksen keskuspuistossa). Mukana olivat veteraanijärjestön edustajat, kaupungin edustajat, yliopiston rehtori sekä musiikkiesityksistä vastaavat koululaiset. Lisäksi koko puisto täynnä yleisöä. Juhlapuheen piti monin tavoin palkittu USA:n armeijan sotilas, nykyinen OU:n apulaisprofessori, joka työskentelee ilmavoimien tiedekunnassa. Sotilaskoulutus on siis yksi yliopiston koulutusaloista.

Tilaisuudessa oli mukana myös kaksi 1944-46 toisessa maailman sodassa palvellutta veteraania.

Marraskuu 2015 173Nuoret USA:n armeijan koulutettavat osallistuivat tilaisuuteen ja reflektoivat tilaisuutta yhdessä tilaisuuden jälkeen. Veteraanipäivän ohjelma lienee ollut  osa koulutusta.

Marraskuu 2015 179

 

NBAn kautta Amissikyliin

Tämän viikonlopun turnee oli viimeinen Ohion ”ympäriajo”. Matkaamme on jäljellä enää kuusi viikkoa ja tuona aikana suuntamme sitten osavaltion ulkopuolelle.

Perjantaina ajoimme Clevelandiin. Vain kerran pysähdyimme syömään ja outlet-myymälään. Bob Evans pisti parastaan: Ismon annos meinasi unohtua ja vahingosta hyvityksenä saimme mukaamme pienen laskun ja banaanikakun. Columbuksesta kohti Clevelandia on hyvä outlet-ostoskeskus, josta aina (pysähdytty siis kaksi kertaa) tarttuu jotain mukavaa kassiin.

Clevelandissa meitä odottikin NBA -ottelu, kauan odotettu Cavalliersien koripallopeli. Peli alkoi 19.30,mutta jo klo 18.00 jälkeen oli stadionilla melkoisesti huisketta. Lipputarkastuksesta selvittiin nopeasti ja ehdimme vielä ennen peliä fiilistellä valokuvia ottaen ja fanikaupassa piipahtaen. Tosin varsinaiset ostot tehtiin jo syyskuussa, joten isoja hankintoja ei tällä kertaa tarvinnut tehdä. Ehkä pukinsukkaan jotain!!

Kuten Bobcatsien jalkapallopelissä, myös täällä marching band viihdytti yleisöä ennen peliä. High schoolin oppilaat pistivät parastaan niin soittaen kuin laulaen.

Marraskuu 021

Marraskuu 020

Ennen peliä sai ottaa kuvia pelihahmojen kanssa, lapsille oli ohjelmaa ja ravintolat olivat auki niin syömiseen kuin juomiseen. Peli oli siis varsinainen viihdetapahtuma ja stadionilla yli 20 000 ihmistä!

Varsinainen koripallopeli oli myös viihdyttävää katsottavaa varsinkin kun kentällä juoksi  nimekkäitä ja ilmeisen taidokkaita pelaajia. Tauoille oli aina keksitty jotain ohjelmaa ja viihdykettä, joten neljä tuntia areenalla meni todella nopeasti. CAV voitti Pittsburghin tiukasti 108-102. Lopuksi lyhyt kävely hotellille klo 22.00.

Lauantaina aamulla matkamme jatkui Rock and Roll Hall of Fame & Museoon, joka onneksemme sattui sijaitsemaan downtownissa, aivan hotelimme lähellä. Pirteä aamukävely ja mukava parituntinen amerikkalaisten musiikkimaailman tähtien seurassa. Elviksen moottoripyörän lisäksi näytillä oli Michael Jacksonin kultainen hanska, Jimi Hendrixin vaatteita, Beatlesin esiintymisasuja sekä monien muiden yhtyeiden ja solistien omistamaa tavaraa, vaatetta ja jopa lapsuuden piirustuksia. Myös muuta musiikkiin liittyvää materiaalia ja välineistöä oli runsaasti esillä. Musiikin kuunteluhuoneet olivat myös upeita, sekä lasiseina, jossa oli kaikkien amerikkalaisten musiikkihistorian tähtien nimmarit. Loppuhuipennuksena valokuvanäyttely Herb Rittsin ottamista levykansikuvista ja muista henkilökuvista!

Michael Jackson ja ”We are the World” -esiintymisasu

Clevelandista matka jatkui kohti Ohion Amissikyliä. Amissit ovat uskonnollinen yhteisö, joka haluaa elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. He elävät omissa yhteisöissä ja vaalivat omia uskonnollisia (kristinuskonmukaisia) ja yhteisöllisiä perinteitä. Hyvin paljon samoja piirteitä kuin meidän vanhoillislestadiolaisissa. Amissit ovat tulleet Amerikkaan siirtolaisten mukana, saksalaisten ja hollantilaisten perintönä. Amissit puhuvat omaa kieltä, joka pitkälti muistuttaa hollantia tai Sveitsin saksaa. Meille oli suuri yllätys, että lauantaina noin klo 14 aikaan kylässä oli todella paljon ihmisiä. Monet lähialueen ihmiset olivat tulleet ruokailemaan amissiravintoloihin ja tekemään ostoksia. Valmistautuminen jouluun on alkanut. Kylissä on amissien käsityömyymälöitä, leipomoita sekä juustoloita, joissa myydään paikallisia tuotteita. Myös amissien tekemät huonekalut ovat koko osavaltiossa tunnettuja ja suosittuja. Vierailimme amissien perinnekeskuksessa, josta saimme hyvää tietoa yhteisöstä ja sen historiasta. Kirja, mansikkamarmeladi sekä makusiirappi tarttui mukaan.

Marraskuu 084

Amissien kulkuväline, hevonen ja kärrit. Näillä ajellaan kaduilla autojen seassa.

Marraskuu 085

Joulukauppa. Amissien käsitöitä ja muuta tilpehööriä pian alkavaa amerikkalaiseen jouluun!

Ihan kunnolliseen amissiravintolaan ei mahduttu, mutta saimme lounastaa mukavassa pienessä paikallisessa kahvilassa. Tarjoilijana oli nuori amissityttö. Jo se lyhyt visiitti todisti, että ruoka on hyvää ja jotain ihan muuta muin perinteisissä amerikkalaisissa pikaruokaravintoloissa. Näin on myös oppaissa kehuttu.

Tällä(kin) matkalla olisi viihtynyt pidempään. Saimme taas nähdä ja kokea monia kiinnostavia asioita, jotka kaikki kuuluvat tänne Ohioon! Viimeisen yön olimme Cambridgessa, jossa saimme nauttia vielä lämpimistä kylpyammeen poreista.

Halloween – syksystä kohti talvea

Vaikka Halloweenin juhlinta varsinaisesti keskittyy lokakuun viimeiselle päivälle, on valmisteluja tehty jo kuukausi. Lokakuun alusta alkaen olemme saaneet ihailla valtavia kurpitsoja talojen kuisteilla ja kauppojen pihoilla. Itsekasvatetut kurpitsat laitetaan kaikille näytille kypsymisen jälkeen ja syödään sitten Halloweenin aikaan.

Halloween on alun perin kelttiläinen Samhain juhla, jota juhlittiin valoisan ajan päättymisen ja pimeän ajan alkamisen taitekohdassa. Uskottiin, että ennen pimeää aikaa pahat henget pitää ajaa pois pukeutumalla pahojen henkien mukaisiin vaatteisiin ja maskeihin ja välttyä siten paholaisten hyökkäyksiltä.

Amerikassa juhla-aikaa kutsutaan myös syksyn juhlaksi (Fall Celebration) ja siihen liittyy monia sadonkorjuuseen liittyviä perinteitä. Kurpitsatuotteita on koko lokakuun myynnissä mitä erilaisimmissa muodoissa: kurpitsasuklaata, kurpitsakeksejä, kurpitsapiirakkaa, kurpitsakahvia, kurpitsaolutta jne.

Pukeutuminen ja maskit hieman laajemmassa merkityksessä on yksi Halloweenin tunnusmerkeistä. Koko Halloween viikonloppua edeltävällä viikolla on erilaisia pukujuhlia ja tilaisuuksia, joissa ihmiset pukeutuvat mitä erilaisimpiin asuihin. Kaupoissa on suuret määrät asuja ja jopa erityisiä kauppoja perustetaan Halloween -asujen ostoa varten. Paljon asuja ja koristeista valmistetaan myös itse erilaisissa työpajoissa.

Lapsiperheiden yksi kohokohta on trick or treat – karkki tai kepponen kierros, joka eri kaupungeissa järjestetään eri aikaan ja eri päivänä, usein torstain ja lauantain välillä. Jokaisen kaupungin verkkosivuilta voi lukea, mihin aikaan on soveliasta käydä trick or treat kierroksella.  Täällä Athensissa kierros oli torstaina klo 5.30-6.30 ja vilkkain alue oli East eli itäisen kaupungin alue, jossa on paljon omakotitaloja vierivieressä. Talot oli puettu myös Halloween asuihin samoin kuin asukkaat myös. Ne asukkaat, jotka halusivat osallistua tapahtumaan odottivat pihalla karkkiensa kanssa. Ne, jotka eivät, laittoivat oveensa luurangon. Lapset kulkivat pienissä ryhmissä tai yhdessä vanhempiensa kanssa talosta taloon ja pyysivät luvan  trick or treat.

WP_20151029_041WP_20151029_052

Athens tunnetaan myös opiskelijoiden Halloween kaupunkina. Vuosittain pidettävä Block party houkuttaa tuhansia opiskelijoita ympäri osavaltiota juhlimaan Athensin kaduille. Kaupungin pääkatu Court Street on suljettu lauantai-iltapäivästä sunnuntaihin juhlien takia.

Juhlintaan kuuluu paraati, musiikkiesityksiä, paras puku – äänestystä jne. Bileet järjestetään yhteistyössä Athensin kaupungin, yliopiston ja satojen vapaaehtoisten voimin. Alkuillasta kulkijoita oli jo ihan mukavasti -mitä lie ollut sitten öiseen aikaan?

Tämän vuoden paraatissa oli erilaisia käsintehtyjä taideteoksia, nukkeja ja muita hahmoja. Mukana oli myös performansseja ja musiikkia.

IMG_5065 IMG_5067

Nyt ei sitten muuta kuin Happy Halloween!